6.6.2014

Päätös, josta valitetaan

Turun hallinto-oikeus 8.4.2013 nro 13/0231/3

Asian aikaisempi käsittely

Varsinais-Suomen poliisilaitos on 19.3.2013 tekemällään päätöksellä määrännyt A:n määräaikaiseen ajokieltoon 26.3. - 27.5.2013, koska hän oli syyllistynyt neljään liikennerikkomukseen kahden vuoden kuluessa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään lyhentänyt ajokieltoa niin, että sen viimeinen voimassaolopäivä on ollut 13.5.2013, mutta on hylännyt valituksen muuten. Hallinto-oikeus on hylännyt myös täytäntöönpanon keskeytyshakemuksen ja vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Poliisin on määrättävä ajo-oikeuden haltija ajokieltoon, jos ajo-oikeuden haltija on vähintään neljästi kahden vuoden kuluessa syyllistynyt moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettaessaan ajokorttilain 65 §:n 1 momentissa lueteltuun tekoon. Näitä tekoja ovat muun muassa liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja nopeusrajoituksen rikkominen (ylinopeus).

Ajokielto määrätään olemaan voimassa vähintään yksi ja enintään kuusi kuukautta. Ajokiellon kestosta määrättäessä otetaan huomioon ne vaikutukset, jotka toimenpiteellä on ajokieltoon määrättävän toimeentuloon ja välttämättömään liikkumiseen.

Poliisi voi antaa ajokiellon sijaan varoituksen, jos ajo-oikeus on ajo-oikeuden haltijalle toimeentulon tai liikkumistarpeen vuoksi välttämätön eikä tekojen ole katsottava osoittavan piittaamattomuutta tieliikennettä koskevista säännöksistä tai hänelle niiden rikkomisesta tuomituista tai määrätyistä seuraamuksista.

A on 11.8.2011 ja 16.4.2012 syyllistynyt ylinopeusrikkomuksiin, joista hänelle on määrätty rikesakot. Lisäksi hän on ylinopeutta ajamalla syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen 30.9.2010 ja liikennerikkomukseen 23.9.2012. Näistä teoista hänelle on määrätty yhteensä 30 (20+10) päiväsakkoa. Ajokiellon edellytykset ovat siten täyttyneet.

Poliisi ei ole voinut ottaa päätöksessään huomioon ajokiellon vaikutuksia A:n toimeentuloon ja välttämättömään liikkumiseen, koska A ei ole vastannut määräajassa poliisin hänelle lähettämään kuulemiskirjeeseen.

A tarvitsee ajo-oikeutta yritystoiminnassaan, ja ajokiellolla on huomattava vaikutus hänen toimeentuloonsa. Ajoneuvoliikennerekisterin mukaan A on vuonna 2008 saanut varoituksen toistuvista liikennerikkomuksista. A:n toistuvat ylinopeudet osoittavat piittaamattomuutta tieliikennettä koskevista säännöksistä ja hänelle niiden rikkomisesta tuomituista tai määrätyistä seuraamuksista. Huolimatta A:n ajo-oikeuden tarpeesta ei varoitusta voida pitää riittävänä seuraamuksena vaan A on tullut määrätä ajokieltoon.

Suuri vuosittainen ajomäärää ei ole peruste kohtuullistaa ajokieltoa. Ottaen toisaalta huomioon ajokiellon vaikutuksen A:n toimeentuloon ja välttämättömään liikkumiseen ja toisaalta päiväsakkojen määrä hallinto-oikeus on lyhentänyt ajokiellon kestoa.

Koska valitus on osittain hylätty eikä oikeudenkäynti ole aiheutunut viranomaisen virheestä, ei ole kohtuutonta, että A joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian on ratkaissut hallinto-oikeustuomari Pirjo Marela. Esittelijä Eira Miilumäki-Mikkola.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätöksen täytäntöönpano kielletään siihen asti, kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu, ja että hallinto-oikeuden päätös sekä A:lle määrätty ajokielto kumotaan ja ajokiellon sijasta määrätään varoitus. Valtio tulee velvoittaa korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Asiassa tulee järjestää suullinen käsittely henkilötodistajien kuulemiseksi. Todistajana kuultaisiin ainakin A:ta itseään. Tarkoituksena on selvittää rikkomusten tapahtumatilannetta ja luonnetta sekä ajo-oikeuden ehdotonta välttämättömyyttä A:n yritystoiminnalle ja päivittäiselle liikkumiselle sekä ajokiellosta aiheutuvaa vahinkoa ja haittaa yritystoiminnalle.

A toimii yrittäjänä kolmessa omistamassaan yrityksessä niin, että hän toimii kuljetuskaluston kuljettajana. Lisäksi yhden yrityksen palveluksessa on kaksi työntekijää. Haettavana on myös kaksi uutta liikennelupaa. A:lle ajo-oikeus on yritystoiminnan hoitamiseksi ja toimeentulon sekä päivittäisen liikkumistarpeen vuoksi välttämätön. Ajokielto tarkoittaa pitkälti A:n yritystoiminnan osittaista pysähtymistä ja suurta taloudellista riskiä jopa koko yritystoiminnan jatkumiselle. A:n tapauksessa ajokielto rinnastuu liiketoimintakieltoon, sillä erotuksella, että liiketoimintakieltoon määrätyllä on pyynnöstä oikeus saada sopeutumisaika liiketoimintansa järjestelyihin ennen kiellon alkamista. A:lla ei ole ollut minkäänlaista sopeutumisaikaa tehtyyn ajokieltopäätökseen, vaan hänen ajokieltonsa alkoi samalla hetkellä, kun päätös annettiin hänelle tiedoksi 26.3.2013.

Suhteellisuusperiaatetta nojalla rikosoikeudellinen rangaistus tulee mitata niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen. Vaikka ajokieltoseuraamus ei ole muodollisesti rangaistus, niin tosiasiallisesti ajokielto on A:n kannalta rangaistukseen rinnastuva toimenpide. Hänelle asiassa koituvat kokonaisseuraamukset, sakkorangaistukset ja hallinnollinen ajokielto, eivät ole missään kohtuullisessa suhteessa tavoiteltuun päämäärään eivätkä myöskään oikeudenmukaisessa suhteessa A:n tekemien rikkomusten vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen.

Paitsi kohtuusnäkökohdat, niin mahdollista ajokieltoa harkittaessa tulee ottaa huomioon myös ne bis in idem -kielto. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja oikeuskirjallisuuden mukaan A:n ajokielto on vaikutuksiltaan sellainen hallinnollinen toimenpide, että se on katsottava tosiasiallisesti rangaistusluontoiseksi, vaikka muodollisesti kyseessä on hallinnollinen toimenpide.

A on tuomittu ajokiellon perusteena olevista yksittäisistä teoista sakkorangaistuksiin, jotka ovat lainvoimaisia. Nyt samojen rikkomusten perusteella määrättävä ajokielto rikkoo kiistatta ne bis in idem -kieltoa, minkä vuoksi ajokieltoa ei olisi tullut määrätä lainkaan. Edellä olevan perusteella täytäntöönpanon keskeyttäminen asiassa on välttämätöntä, jotta asia voidaan asianmukaisesti selvittää.

A on ensikertalainen. Hänellä ei ole rekisterissä merkintöjä toistuvista liikennerikkomuksista. Viimeisimmän rikkomuksen jälkeen hän ei ole saanut rangaistusta liikenteessä. Ensikertalaisuudesta huolimatta hallinto-oikeus on kirjannut päätökseensä, että A on saanut varoituksen toistuvista liikennerikkomuksista 2008. Tämä hallinto-oikeuden päätökseen kirjattu seikka voi sinällään pitää paikkansa. Tuntuu kuitenkin kummalliselta, että hallinto-oikeus on tämän asian jostain selvittänyt ja kirjannut päätökseensä, vaikka kyseessä on viiden vuoden takainen varoitus. Tältä osin hallinto-oikeuden toimintaa ei voi pitää objektiivisena, varsinkaan kun A:lta ei ole pyydetty lausumaa tämän hallinto-oikeuden kokonaan omatoimisesti esiin tuoman yksityiskohdan merkityksestä asiassa. A:n mielestä viiden vuoden takaista varoitusta ei olisi lain mukaan tullut ottaa huomioon ajokieltoasian käsittelyssä lainkaan.

Hallinto-oikeuden perustelujen mukaan A:n toistuvat ylinopeudet osoittavat piittaamattomuutta tieliikennettä koskevista säännöksistä ja hänelle niiden rikkomisesta tuomituista tai määrätyistä seuraamuksista. Perustelujen mukaan suuri vuosittainen ajokilometrimäärä ei ole peruste kohtuullistaa ajokieltoa. Vaikka suuri ajokilometrimäärä ei sinällään olisikaan peruste kohtuullistaa ajokieltoa, niin hallinto-oikeuden piittaamattomuus -arviosta voi perustellusti olla toista mieltä ottaen huomioon A:n suuren vuotuisen ajokilometrimäärän. On jo tilastollisesti selvää, että suurella vuotuisella ajokilometrimäärällä riski ja mahdollisuus inhimillisiin virheisiin on suurempi kuin pienellä ajokilometrimäärällä. Perustelu piittaamattomuudesta liikennesäännöistä onkin selkeästi virheellinen ja epäjohdonmukainen.

A:n viimeisin liikennerikkomus 23.9.2012 on tapahtunut vain seitsemän päivää ennen kuin kaksi vuotta olisi tullut täyteen vanhimmasta 30.9.2010 rikkomuksesta. Mikäli A:n rikkomus olisi tapahtunut 30.9.2012, niin koko tämä ajokieltoasia ei olisi tullut edes käsittelyyn. Yleisten oikeusperiaatteiden ja oikeustajun mukaan tämä tulee ottaa huomioon seuraamusta arvioitaessa. A:lle määrätty ajokielto on perustunut pitkälti sattumanvaraiseen seikkaan, mikä ei ole myöskään oikeusvarmuuden ja johdonmukaisuuden näkökulmasta hyväksyttävää.

A on lisäksi todennut, että kaikkien virheiden osalta on ollut kyseessä ylinopeus, myös Laitilassa, vaikka päätökseen on sen osalta kirjattu liikenteen vaarantaminen. A ei halua vähätellä ylinopeuden merkitystä vaan lähinnä tuoda esiin sen, että kyseessä ei ole esimerkiksi ollut punaisia päin ajaminen, riskipitoinen ohitus tai muu konkreettista vaaraa aiheuttanut teko. Lisäksi yksi teoista on johtunut auton mittariston rikkoutumisesta.

Ajokiellon kestoa määrättäessä on otettava huomioon ne vaikutukset, jotka toimenpiteellä on ajokieltoon määrättävän toimeentuloon ja välttämättömään liikkumiseen. Ajokiellon sijasta voidaan määrätä varoitus. Ajokielto aiheuttaa A:n yritystoiminnalle huomattavat, jopa kymmenien tuhansien eurojen vahingot, minkä vuoksi varoitusta olisi pidettävä kohtuullisena seuraamuksena. Hallinto-oikeus ei ole juuri lainkaan ottanut huomioon ajo-oikeuden merkitystä ja välttämättömyyttä A:n yritystoiminnalle. A suorittaa yhden yrityksen puitteissa muun muassa peltojen kalkitusurakointia, jossa kalkinlevityskone siirretään työpisteestä toiselle kuljetuslavetilla. Kalkin levityksen sesonkiaika on juuri keväällä. Ajo-oikeus on tarpeen myös muiden yritysten toiminnassa.

Ne bis in idem -kiellon mukaan samasta teosta, josta on jo langetettu rangaistus, ei saa tuomita uutta rangaistusta. A:n ajokieltoasiassa on muodollisesti kysymys hallintoasiasta eikä rikosasiassa tuomittavasta rangaistuksesta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kuitenkin se, minkälaista seuraamusta on pidettävä rikoksesta seuraavana rangaistuksena, ei ratkea kansallisella tasolla omaksuttujen käsitteiden ja luokitteluiden perusteella vaan niin sanotun autonomisen tulkinnan periaatteella. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin noudattaa Engel-kriteereitä, joiden mukaan huomiota on kiinnitettävä 1) normin luonnehdintaan kansallisen oikeuden mukaan, 2) normin todelliseen luonteeseen eli teon laatuun erityisesti suhteessa seuraamuksen laatuun sekä 3) seuraamuksen luonteeseen ja ankaruuteen.

Ajokieltoasiassa hallinnollisessa menettelyssä Engelin kriteerin 1) kohta ei sovellu, koska kyseessä on hallintoasia eikä rikosasia. Kriteerien 2) kohdan mukaan tarkasteltaessa arvioitavaksi tulee normin ja teon laatu erityisesti suhteessa seuraamuksen laatuun. Ajokiellon määrääminen hallinnollisessa menettelyssä on yleisesti ja myös tässä A:n tapauksessa seuraamus rikoksista. Samoin seuraamuksen kohteelle ajokielto on rangaistus, vaikka se määrätäänkin hallinnollisessa menettelyssä. Näin ollen Engelin kriteerien 2) kohdan mukaan ajokiellon määräämisessä on kysymys rikosoikeudellisesta seuraamuksesta.

Engelin kriteerien 3) kohdan perusteella arvioitavaksi tulee seuraamuksen luonne ja ankaruus. A:n kohdalla seuraamuksen ankaruus on huomattava. Vaikka seuraamuksena ei ole suoraa sakkorangaistusta, välitön taloudellinen tappio on rinnastettavissa luonteeltaan sakkorangaistukseen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä suhteellisen vähäinenkin taloudellinen seuraamus (300 euron veronkorotus) on katsottu seuraamukseltaan rikosoikeudelliseksi.

Oikeuskirjallisuudessa Mäenpää on katsonut, että muun muassa ajokiellon määrääminen saattaa olla sanktioluontoinen seuraamus. Tällöin hallinnollista valitusta koskevan valituksen käsittelyyn saattaa liittyä erityisiä prosessuaalisia vaatimuksia. Näistä Mäenpää mainitsee laillisuusperiaatteen, syyttömyysolettaman, myötävaikutusvelvollisuuden rajoitukset ja oikeusturvan tehokkuuden. Myös Koillinen on todennut, että esimerkiksi ajokiellon määrittäminen pelkästään hallinnolliseksi turvaamistoimenpiteeksi ei ole ongelmatonta.

A on katsonut, että hänen ajokieltoasiassaan on rikottu Euroopan ihmisoikeussopimuksen ne bis in idem-kieltoa. Häntä ei olisi tullut rangaista samoista teoista kahdesti, minkä vuoksi ajokielto tulee kumota Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisena. A on ottanut ajokieltoasian raskaasti ja viettänyt unettomia öitä murehtiessaan asiaa. Vaikka hän ei tieliikenteen ammattilaisena sinällään halua väheksyä tekemiään rikkomuksia, hän kokee ajokiellosta hänelle ja hänen yritystoiminnalleen aiheutuvat seuraukset kohtuuttomina rikkomusten laatuun ja suhteelliseen harvalukuisuuteen verrattuna.

A:n yritystoiminnan perustuessa pitkälti ajo-oikeutta edellyttävien ajoneuvojen ja laitteiden kuljettamiseen ja laajan asiakaskunnan palvelemiseen monipuolisella kuljetuskalustolla, ajokielto tarkoittaa hänen tapauksessaan käytännössä samaa kuin liiketoimintakielto. Yli kolmekymmenvuotisen nuhteettoman yrittäjäuran jälkeen A kokee hänelle langetetun liiketoimintakiellon kohtuuttomana ja epäoikeudenmukaisena, varsinkin kun edes talousrikosjutuissa tuomittuja ensikertalaisia rikoksentekijöitä ei pääsääntöisesti tuomita liiketoimintakieltoon.

Varsinais-Suomen poliisilaitos on lausunnossaan todennut, että A on syyllistynyt kahden vuoden aikana kolmeen liikennerikkomukseen ja yhteen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Teoista tämä on saanut kaksi sakkorangaistusta ja kaksi rikesakkoa. Poliisihallituksen ohjeen mukaan ajokiellon normaali kesto olisi ollut 12 viikkoa, mutta tekojen välisen ajallisen ulottuvuuden vuoksi ajokieltoajaksi on määrätty yhdeksän viikkoa. A ei ollut ennen ajokiellon määräämistä ottanut poliisiin yhteyttä, joten ajokiellon vaikutusta hänen toimeentuloonsa ja muihin olosuhteisiin ei ole voitu arvioida päätöstä tehtäessä. Suuri ajomäärä ei vaikuta lieventävästi seuraamusta arvioitaessa. Ammattikuljettajien rikkomuksiin ei tule yleisesti suhtautua muiden kuljettajien rikkomuksista poiketen.

A:lle on varattu tilaisuus vastaselityksen antamiseen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus hylkää vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta.

2. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut ajokieltoa koskevan asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

3. A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

4. Lausuminen hallinto-oikeuden päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. Suullinen käsittely

Hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentin mukaan asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely. Kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi A on pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista, selvitys, jota hän on ilmoittanut siinä esittävänsä, sekä asiakirjoista saatava selvitys, suullisen käsittelyn toimittaminen ei ole tarpeen asian selvittämiseksi.

2. Pääasia

Ratkaistavana oleva oikeuskysymys

Asiassa on A:n valituksesta ensin ratkaistava, estävätkö A:lle liikennerikkomuksista ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta määrätyt rangaistukset niin sanotun ne bis in idem -periaatteen nojalla sen, että hänet voidaan samojen liikennerikkomusten ja liikenneturvallisuuden vaarantamisen perusteella määrätä lisäksi ajokieltoon. Ratkaisevaa tässä arvioinnissa on, onko ajokielto myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tarkoitettu rangaistusluonteinen seuraamus sanotuista teoista.

Jos estettä ajokiellon määräämiselle ne bis in idem -periaatteen soveltamisen vuoksi ei ole ollut, asiassa on sen jälkeen ratkaistava, onko poliisilaitos muutoin voinut ajokorttilain 65 §:n 1 momentin nojalla määrätä A:n ajokieltoon.

Sovellettavat säännökset

Ajokorttilain 65 §:n nojalla poliisin on määrättävä ajo-oikeuden haltija ajokieltoon, jos ajo-oikeudenhaltija on vähintään neljästi kahden vuoden tai kolmesti vuoden kuluessa syyllistynyt moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettaessaan:

1) tieliikennelain 103 §:ssä tarkoitettuun liikennerikkomukseen, lukuun ottamatta muita rikesakolla rangaistavia tekoja kuin:

a) tieliikennelain 24 a §:n 2 momentissa tarkoitettua matkapuhelimen kiellettyä käyttöä ajon aikana;

b) tieliikennelain 25 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettua nopeusrajoituksen rikkomista moottorikäyttöisellä ajoneuvolla;

2) tieliikennelain 105 a §:ssä tarkoitettuun tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomiseen;

3) rikoslain 23 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun liikenneturvallisuuden vaarantamiseen tai 11 §:ssä tarkoitettuun liikennepakoon tieliikenteessä;

4) ajoneuvolain 96 §:n 1 momentissa tarkoitettuun ajoneuvorikkomukseen;

5) kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain 24 §:ssä tarkoitettuun kuljettajan ammattipätevyyssäännösten rikkomiseen;

6) liikennevalvontaa vaikeuttavien laitteiden kieltämisestä annetun lain (546/1998) 3 §:n 1 kohdassa tarkoitettuun paljastinlaiterikkomukseen; tai

7) vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetun lain (719/1994) 19 §:n 3 momentissa tarkoitettuun vaarallisten aineiden kuljetusrikkomukseen.

­Ajokielto on määrättävä pantavaksi täytäntöön välittömästi, kun päätös ajokiellosta on tehty.

Suomen perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Euroopan neuvoston ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevan yleissopimuksen (jäljempänä ihmisoikeussopimus) 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa säädetään valtionsisäisestä kahteen kertaan syyttämistä tai rankaisemista koskevasta kiellosta (ne bis in idem -kielto). Artiklan 1 kappaleen mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti.

Oikeuskäytäntö

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on oikeuskäytännössään ottanut kantaa siihen, mitä rikosasialla tarkoitetaan ihmisoikeussopimuksen tulkinnassa. Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan rikosasialla on sopimuksen tulkinnassa itsenäinen merkityssisältö.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artikla soveltuu vain silloin, kun henkilö tuomitaan kahdesti samasta rikoksesta. Soveltamisen edellytyksenä on, että molempien oikeudenkäyntimenettelyjen tulee olla rikosoikeudellisia. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossaan 8.6.1976 Engel ym. v. Alankomaat linjannut kriteerit, jotka tulee ottaa huomioon arvioitaessa seuraamuksen rikosoikeudellista luonnetta. Merkityksellisiä ovat teon oikeudellinen luonnehdinta kansallisessa lainsäädännössä, teon todellinen luonne ja määrättävissä olevan seuraamuksen ankaruus. Toinen ja kolmas kriteeri ovat vaihtoehtoisia. Myös kriteerien yhteisvaikutus tulee ottaa huomioon, mikäli jonkin kriteerin nojalla ei päästä selkeään lopputulokseen. Asian luonnehdinta valtionsisäisessä oikeudessa muuksi kuin rikosasiaksi ei yksin ratkaise asiaa. Ihmisoikeustuomioistuin on käyttänyt samoja kriteerejä tuomiossaan 10.2.2009 Zolotuchin v. Venäjä . Jälkimmäisessä tuomiossaan ihmisoikeustuomioistuin on lisäksi katsonut, että 7. lisäpöytäkirjan 4 artikla kieltää uuden syytteen tai oikeudenkäynnin sikäli kuin se perustuu samoihin tai olennaisesti samoihin tosiseikkoihin.

Ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossaan 30.5.2000 R.T. v. Sveitsi arvioinut 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan soveltamista ajokieltoon, joka oli määrätty hallinnollisessa menettelyssä rattijuopumuksen perusteella. Ajokiellon määräämisen jälkeen kyseessä oleva henkilö oli tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sakkorangaistukseen. Ihmisoikeustuomioistuin on tällöin katsonut, että 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan tarkoitus on estää lopulliseen tuomioon päättyneen rikosoikeudellisen oikeudenkäynnin uusiminen ja että kyseessä olleessa asiassa sen sijaan on ollut kyse rikosoikeudellisesta ja hallinnollisesta menettelystä. Tämän vuoksi asiassa ei ollut uusittu rikosoikeudellista oikeudenkäyntiä 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan vastaisesti.

Ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossaan 13.12.2005 Nilsson v. Ruotsi puolestaan arvioinut 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan soveltamista ajokieltoon, joka oli määrätty hallinnollisessa menettelyssä törkeän rattijuopumuksen ja ajokortitta ajon perusteella näitä tekoja koskevan rikostuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeen. Ihmisoikeustuomioistuin on tällöin katsonut, että vaikka ajokortin peruuttamista oli Ruotsin oikeudessa perinteisesti pidetty liikenneturvallisuuden edistämistä tarkoittavana hallintotoimena, peruuttaminen rikostuomion johdosta perusti käsillä olleessa tapauksessa rikosoikeudellisluonteisen seuraamuksen 7 lisäpöytäkirjan 4 artiklan mielessä. Ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin tuomiossaan myös katsonut, ettei ajokortin peruuttaminen merkinnyt uutta oikeudenkäyntiä rikosasiassa. Vaikka eri viranomaiset olivat määränneet eri seuraamuksia eri menettelyissä, näiden välillä oli asiallisesti ja ajallisesti niin läheinen yhteys, että oli katsottava, että peruuttaminen kuului Ruotsin oikeuden mukaisiin seuraamuksiin törkeästä rattijuopumuksesta ja ajokortitta ajosta. Niin ollen kyseessä ollutta henkilöä ei ollut syytetty tai rangaistu uudelleen rikoksesta, josta hänet oli jo lainvoimaisesti tuomittu.

Toistuvien liikennerikkomusten vuoksi ajokieltoon määräämistä koskevassa korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että poliisilaitos voi ajokorttilain 65 §:n perusteella määrätä ajo-oikeuden haltijan ajokieltoon.

Korkeimman hallinto-oikeuden tähänastisesta oikeuskäytännöstä on siis pääteltävissä, ettei rikosasiassa annetun tuomion ole katsottu olevan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan vuoksi esteenä ajokiellon määräämiselle ajokorttilain 65 §:n nojalla ja siinä nimenomaisesti tarkoitetulla tavalla.

Oikeudellinen arviointi ajokiellon määräämisen osalta

A on 11.8.2011 ja 16.4.2012 syyllistynyt ylinopeutta ajamalla liikennerikkomuksiin, joista hänelle on määrätty rikesakot. Lisäksi hän on ylinopeutta ajamalla syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen 30.9.2010 ja liikennerikkomukseen 23.9.2012. Näistä teoista hänelle on määrätty yhteensä 30 päiväsakkoa.

Varsinais-Suomen poliisilaitos on 19.3.2013 tekemällään päätöksellä määrännyt A:n määräaikaiseen ajokieltoon 26.3.‒27.5.2013. Hallinto-oikeus on lyhentänyt ajokiellon päättymään 13.5.2013.

Ajokorttilain 65 §:n nojalla toistuviin ylinopeuksiin syyllistynyt henkilö on määrättävä määräaikaiseen ajokieltoon. Ajokieltoa koskevassa harkinnassa ei arvioida yksittäisten tekojen moitittavuutta sinänsä, vaan sitä, täyttääkö A kyseisten tekojen jälkeenkin ne vaatimukset, joita ajo-oikeuden haltijalta vaaditaan, ja täyttääkö hän ajo-oikeuden edellytykset. Vaikka rike- ja päiväsakot sekä ajokielto on ylinopeuksien perusteella määrätty eri menettelyissä, ajokiellon määrääminen kuuluu Suomen oikeuden mukaisiin toistuvien ylinopeuksien seuraamuksiin, eikä ajokiellon määräämisessä ole ollut kysymys Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa kielletystä uudesta oikeudenkäynnistä samassa asiassa. Näin ollen A:ta ei ole ajokieltoa määrättäessä syytetty tai rangaistu uudelleen rikoksesta, josta hänet oli jo lainvoimaisesti tuomittu. Tämän vuoksi asiassa ei ole kysymys ne bis in idem -kiellon vastaisesta seuraamuksesta. A:lle aiemmin määrätyt rikesakot ja sakkorangaistukset eivät siten estä hänen määräämistään määräaikaiseen ajokieltoon.

Ajokieltoon määräämisen edellytykset ja lopputulos

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

3. Oikeudenkäyntikulut

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

4. Täytäntöönpanokielto

Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi ei täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Hannele Ranta-Lassila, Timo Viherkenttä, Leena Äärilä ja Vesa-Pekka Nuotio. Asian esittelijä Kari Nieminen.